maanantai 1. maaliskuuta 2010

Värinvääntöä / Colourworks

Kirjoneule on jostain syystä jäänyt omalta 'neulojanuraltani' syrjään. Lapsuus- ja nuoruusvuosilta 1970-80-luvulta muistan norjalaisvillapaidat, jotka liitin mielessäni reippaisiin ulkoilmaihmisiin ja sittemmin luonnonsuojelijoihin. Sitten tuli etnisfeministinen käänne, ja aloin nähdä kirjoneuleet uusin silmin: taidokkaina luovuuden, taiteellisuuden ja säästäväisyyden ilmentyminä. Itse en kuitenkaan rohjennut kokeiluihin. En pitänyt, enkä vieläkään pidä, itseäni niin hyvänä neulojana. Kirjoneuleet ovat minun arvomaailmassani sijoitettu luokkaan Todella Suurta ja Upeaa.

Saatuani viime kesänä vihdoin peruskurssin kasvivärjäyksestä, tutustuin saman tien Leena Riihelän Riihivilla-yrityksen tuotteisiin. Riihivillan hyllystä hoksasin Leenan valmiit lapaspaketit. Törmäsin myös Ravelryssä tuon tuostakin upeisiin kirjoneuleprojekteihin ja tulin kateudesta vihreäksi. Pakkohan tämä on hanskata kun muutkin osaavat, tuumin. Ja niin ostin helpohkolta ja selkeältä vaikuttavan Kuusikon ja ryhdyin töihin.

Ravelympics2010 ja työkiireet estivät säännöllisen etenemisen Kuusikon tiellä, mutta noin kahdessa viikossa tuli valmista. Pientä tarkkuutta työ vaati, mutta onneksi lapaset olivat ihanan pieni projekti, joka ei näännyttänyt konstikkuudellaan heti alkuunsa. Ohjepaketti oli hieno, hyvin kasattu, kaavio ja ohjepaperi olivat selkeitä. Leena lähetti vielä 2 vyyhteä lisää lankaa ja vielä uudenuutukaisen lapasmallinkin, kun vaalea vihreä pääsikin loppumaan ennen maalia. Käsialani ei ole tässä kauhean tasaista, oli vaikea saada silmukat asettumaan siististi. Mutta tyytyväinen olen. Taas osaan jotakin uutta!

Kirjoneule on kivaa! Kirjoneule on hauskaa! Kirjoneule on meditatiivista! Mitäs sitten seuraavaksi? Noh, minullapas on uusi kirja, Aino Praaklin Eesti lapakindad ilma laande laiali...

During the long years of my 'knitting career', I've somehow, and for some reason, neglegted colourworks. I do remember the norwegian sweaters from my childhood and teen years in the 1970's and 80's. I associated them first with purky outdoor people and then with environmental activists. Then came an ethnofeminist turn and I started to see colourworks as the epitome of creativity, artistry and frugality. I never tried colourworks myself, however. I just don't regard myself as such a good knitter. In my mind, colourworks have been classified as Something Really Superior.

After the short-course in natural dyeing last summer, I learned about Leena Riihelä's Riihivilla products. There, in its web shop, I noticed the mitten kits. Ravelry displayed wonderful colourworks, one more fantastic than the next. And so did I become jealous. This can't be that difficult, I thought. And so I bought the Trees kit that appeared to be relatively easy to cope with and started to work.

Ravelympics2010 and the hectic time at work inhibited steady progress with Kuusikko, but after all, it took only about 2 weeks to finish. Knitting requireds careful attention, but luckily a pair of mittens was a small project that didn't exshaust you right from the beginning. The kit was very inspiring, carefully put together, and as I ran out of light green, Leena kindly sent me 2 shanks more and a bonus pattern for one of her very latest mitten patterns. My gauge is not very even here, it was difficult to get the stitches to mingle with one another smoothly. But I'm very happy. I have learned something new!

Colourworks is fun! Colourworks is entertaining! Colourworks is meditative! What next? Well, I have a new book, Aino Praakli's Eesti lapakindad ilma laande laiali...