Mäkikuisma tuo helpotusta myös väreihisi / St. John's wort also heals your colours

Mäkikuisma (Hypericum perforatum) on ihmeellinen, mielenkiintoinen kasvi. Sitä käytetään masennuksen hoitoon, mutta suosittelen sitä ehdottomasti myös kasvivärjääjillä yleiseen kellertävyyteen. Jos kaikki kokeilusi tuottavat samaa kellanvihervänruskeaa, ota kimppu mäkikuismaa ja kas, saat ihmeellisen kaunista roosaa.
St. John's wort (Hypericum perforatum) is an intriguing and interesting plant. It's commonly used as a herbal treatment for depression, but I strongly recommend it also for yellowishness so common amongst natural dyers. If all your experiments tend to give you the one and same yellow-brown-green, take a bunch of St. John's wort and look, you get amazing warm and dark shades of rose.

Ensimmäisessä kokeilussani keräsin 14.7.2010 pihamaalta pienen kimpun jo kukintansa loppusuoralla ollutta mäkikuismaa ja pilkoin niitä 8 litran kattilaan. Mäkikuismasilppua oli löyhästi kattila puolillaan. Lisäsin 6 litraa sadevettä ja keitin värilientä noin tunnin. Väriliemi oli upean tumman roosa.
In my first experiment, on July 14th, I picked a small bunch of St. John's wort already past their best bloom from the garden and chopped them into a pan that holds 8 liters. The pan was almost half full of loosely set plants. I added 6 liters of rain water and cooked the bath for an hour. The dye had a gorgeously dark pink colour.

Värjäsin seuraavana päivänä pikkuruiset, alunalla ja viinikivellä esipuretetut lankavyyhdit, 14 g Pirtin kehräämön luonnonvalkeaa, nailonvahvistettua suomenlammasta (tex 140x3) ja 2 g kainuunharmasta. Alussa lankojen väri oli tuttua kellanruskeaa. Vaan kun lisäsin noin puolen tunnin jälkeen 1 rkl etikkaa, lankojen väri alkoi punertua. Punertuminen oli vauhdikkainta noin 45 minuutin värjäyksen jälkeen. Pidin liemen n. 80 asteessa (lämpömittari jäi kotiin, mutta liemi höyrysi ja emalikattilan pohjasta kuului rankkasateen rapinaa). Tunnin kokonaisvärjäysajan jälkeen nostin kattilan lankoineen ulos jäähtymään; pesin langat seuraavana päivänä ja tuloksena oli hieno, ruskehtava tumma vanha roosa.
On the next day, I dyed two small hanks of yarn, premordanted in the usual manner with alum and creme of tartar. The other hank was Pirtin kehräämö's nylon enforced, natural white Finnsheep, the other was Kainuunharmas grey. At first, the yarn took now oh-so-familiar yellow-brown tone. However, after about 30 minutes, as I added 1 tablespoon of vinegar, the yarns started to turn red. The change was most rapid after 45 minutes of total dye time. I kept the bath at around +80°C (I left my thermometer home but the bath was steaming and the pan kept a rattling noice resembling the drumming of rain drops). After an hour's total dye time, I lifted the pan with the yarns outdoors to cool for a day. After wash and dry, I had achieved to create two little hanks of fantastic, dark brownish red colour.

Tein sitten vielä toisen kokeilun ja testasin jälkivärjäystä: laitoin uudet vyyhdit (tällä kertaa kaksi vyyhtiä esipuretettua luonnonvalkeaa, n. 15 g) vanhaan, yhä hienon ruskeanpunaiseen liemeen. Ei tullut roosaa, vaan vanhaa tuttua kellervänruskeaa. Toistin epätoivoissani etikkakikkani ja lisäsin taas uuden lusikallisen etikkaa, ei apua. Nostin toisen vyyhdin pois ja lisäsin vielä 1/4 tl eli reilun gramman rautavihtrilliä. Ei vaikutusta, mitä nyt viidessä minuutissa keltaisesta tuli vähän tummempi sinapinkeltainen.

As the bath still looked lovely red, I made a second experiment with the second bath. This time, I used just natural white, two hanks, c. 15 grams). No reds this time, just the plain, old yellow-brown. Desperate enough, I repeated the vinegar trick and added yet another spoonful of vinegar to no avail. I lifted the other hank off and added one quarter of a teaspoonful (roughly 1 gram) of ferrosulphite. No affect, if we don't heed the darker, mustardy tone in the yellow thanks to the five minutes of ferrosulphite exposure. 

Ei hullumpia, vai mitä? Not bad, or what do you think?